Tapahtumainfo

Tapahtuma on peruttu koronavirustilanteen vuoksi.

Taitaja saapuu Jyväskylään! Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki ja koko kaupunki täyttyvät tämän päivän ja tulevaisuuden huippuosaajista 11.–14.5.2020.

Gradia järjestää suurtapahtuma Taitajan! Koe jännittävä, innostava ja energinen tapahtuma tutustuen tulevaisuuden ammatteihin – kenties löydät omasi.

Ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma, jossa kilpailuvuonna 21 vuotta täyttävät tai sitä nuoremmat ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret kilpailevat oman alansa Suomen mestaruuksista. Yhteensä tapahtumassa nähdään noin 50 kilpailulajia ja ammattinäytöstä, joissa mukana on noin 500 kilpailijaa! Osassa lajeista nähdään myös kansainvälisiä kilpailijoita. Mukana on myös ikärajattomia lajeja (puhdistuspalvelut, viherrakentaminen ja CNC-koneistus), joissa ei ole 21-vuoden yläikärajaa.

Nelipäiväisessä suurtapahtumassa nähdään myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden TaitajaPLUS-lajeja sekä mittelöidään yläkoululaisten teknisiä- sekä kädentaitoja testaava Taitaja9-kilpailu.

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton!

Tapahtumassa kurkistetaan tulevaisuuden työhön mielenkiintoisten ammattinäytösten kautta, verkostoidutaan sekä hankitaan lisäosaamista monipuolisten seminaarien kautta – ja mikä tärkeintä – innostutaan ja viihdytään! Mukana on myös lukuisia oheistapahtumia, kuten tulevaisuuden koulutus- ja uramahdollisuuksia tarjoava Uratori, nuorten oma olohuone Kohtaamispaikka sekä erilaisia tuotteita, palveluja ja elämyksiä tarjoava Taitotori.

Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtuman teemojen työelämän muutos, elinikäinen oppiminen, yrittäjyys ja kansainvälisyys johdattelemana syntyi tapahtuman slogan Tunne tulevaisuus.

Kävijäodotus tapahtumaan on 40 000 – olethan yksi heistä!

Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtuman järjestää Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia yhteistyökumppaneineen. Taitaja-tapahtuman taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry.

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit