P2 Logistiikka

Tämän lajin tehtävät perustuvat logistiikan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat autonkuljettaja, linja-autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, lentoasemahuoltaja ja varastonhoitaja.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi henkilö- tai tavaraliikenteessä kuljetusyrityksessä, teollisuudessa, lentokentällä, eri yritysten varastossa, valtiolla tai kunnalla.

#taitaja2020 #logistiikka

Finaali

Finaalia ei järjestetty.

Tulokset

Finaalia ei järjestetty.

Yleiskuvaus kilpailulajista

Varastonhoitajan on osattava logistiikan perusvalmiuksiin kuuluvat asiat, kuten tavaran vastaanottaminen ja säilyttäminen, tavaran keräily ja lähettäminen, inventointi ja saldonhallinta sekä trukinkuljettajan tehtävät. Hänen on tunnettava varastotalous ja sen vaikutus yrityksen talouteen sekä kansainvälisten materiaalitoimintojen perusasiat. Varastonhoitajan tutkinnon suorittaneet sijoittuvat kaupan, teollisuuden, liikenteen ja julkisen sektorin palvelukseen.

Kilpailu on yksilökilpailu, joka järjestetään varsinaisesti kahden kilpailupäivän aikana. Kilpailijan varustuksena on oman oppilaitoksen antama työvaatetus. Kilpailussa henkilökohtaisten apuvälineiden käyttäminen on hyväksytty, sikäli kuin niistä on ilmoitettu etukäteen tai säännöissä määritetty.

Lajin semifinaaliin voi ilmoittautua kolme kilpailijaa / oppilaitoksen toimipiste.

Osaamisvaatimukset

Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat Logistiikan perustutkinnon, varastopalvelujen osaamisalan ammattitaitovaatimuksiin ja työelämän osaamisvaatimuksiin. Arviointiasteikkona käytetään H2-tasoa. Kilpailutehtäviä voidaan hyödyntää ammattiosaamisen näytöissä.

Lajiohjausryhmä

  • Christian Falenius, Ammattiopisto Spesia
  • Riku Kaajakari, Ammattiopisto Luovi
  • Nina Lindroos, Ammattiopisto Spesia
  • Tiina Mikkola, Ammattiopisto Luovi
  • Jarmo Piltonen, Ammattiopisto Luovi

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit