407 Talonrakennus, kirvestyöt

Tämän lajin tehtävät perustuvat rakennusalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat maarakennuskoneenkuljettaja, maarakentaja, kivirakentaja ja talonrakentaja.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi rakennus- tai korjaustyömaalla rakennusalan yrityksessä, vesi- ja energiahuoltoverkon uudisrakentamistehtävissä sekä kunnossapidosta, kunnalla kunnallisteknisten sade- ja jätevesijärjestelmien asennuksissa, kaivutöiden ohjaajana, maarakennuskohteiden mittaus- ja merkintätöissä, tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Semifinaali

Sivu nähtävissä marraskuussa 2019

Finaali

Sivu nähtävissä helmikuussa 2020

Tulokset

Finaalin tulokset nähtävissä 14.5.2020

Yleiskuvaus kilpailulajista

Talonrakentajat työskentelevät uudis- ja korjausrakennustyömailla tehden erilaisia rakennustöitä niiden aloitusvaiheesta aina työn viimeistelyyn saakka. Laajaan tehtäväkenttään kuuluvat kaikki talonrakennuksen ja betonirakentamisen työt, sekä rakennustuotteiden asennukseen liittyvät työt. Ammatissa tarvitaan monipuolisia kädentaitoja, tyylitajua, harkintaa ja tinkimättömyyttä oman työn jäljestä. Työturvallisuussäännösten tunteminen ja noudattaminen on tärkeää

Työympäristö vaihtelee rakennuskohteesta riippuen. Talonrakentajat työskentelevät sekä sisällä että ulkona vaihtelevissa sää- ja muissa olosuhteissa. Ajoittain työssä voi altistua vedolle, kylmyydelle, kosteudelle, kuumuudelle ja melulle. Ammatissa tarvitaan kädentaitoja, ongelmanratkaisukykyä, itsenäistä työskentelyotetta ja myös hyvää fyysistä kuntoa. Talonrakentaja käyttää työssään erilaisia rakennustyökaluja, mittalaitteita, laitteita ja koneita. Talonrakentajan tulee pystyä työskentelemään sekä itsenäisesti että ryhmässä.

Työpaikkoja talonrakentajille on rakennusliikkeissä, rakennustuoteteollisuudessa, julkisella sektorilla, sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Kilpailu on yksilökilpailu, mutta kilpailijalla on tehtävästä riippuen tarvittaessa käytettävissä avustaja.

Osaamisvaatimukset

Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat rakennusalan perustutkinnon seuraavien ammatillisten tutkinnon osien kiitettävän tason vaatimuksiin:

  • rakentamisen perustaidot
  • runkotyöt
  • talonrakentaminen
  • perustus- ja runkovaiheen kirvestyöt
  • sisävalmistusvaiheen kirvestyöt

Lajivastaavat

Ismo Postareff

ismo.postareff@gradia.fi

040 341 5577

Tero Lehtonen

tero.lehtonen@gradia.fi

040 341 5516

Lajiohjausryhmä

  • Johan Lehtonen, Würth Oy
  • Tero Lehtonen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Jukka Luoto, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
  • Veijo Matala, Ammattiopisto Lappia
  • Jari Pekkanen, Baujari Oy
  • Ismo Postareff, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Mika Tourunen, Rakennusliitto

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit