302 Hiusmuotoilu

Tämän lajin tehtävät perustuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat kampaaja, kosmetiikkaneuvoja, kosmetologi ja parturi.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi kampaamossa tai parturissa itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapaikalla, hoitolassa, kylpylässä, teatteri- ja media-alalla sekä myynti-, koulutus- tai konsultointitehtävissä.

#taitaja2020 #hiusmuotoilu


Finaali

Finaalia ei järjestetty.

Tulokset

Finaalia ei järjestetty.

Yleiskuvaus kilpailulajista

Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon parturin ja kampaajan osaamisalan kiitettävän tason vaatimuksiin sekä työelämän vaatimuksiin nuorelle työntekijälle. Tutkintonimikkeenä on parturi ja/tai kampaaja.

Parturi ja kampaaja osaa palvella asiakasta monipuolisesti erilaisissa hiusten ja parran käsittelyissä. Asiakaspalvelutaitojen lisäksi hyvä tuotetuntemus sekä työ- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen ovat osaamisen ydintä. Ammatissa korostuu myös yrittäjyys.

Kilpailutehtävät ovat tutkinnon perusteiden mukaisia ja vastaavat työelämässä tarvittavaa osaamista. Kilpailutehtäviä voidaan hyödyntää tutkinnon osaamisen osoittamisessa.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Osaamisvaatimukset

Hiusmuotoilun osaamisalueet:

  • myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla
  • kampaajapalvelut
  • parturipalvelu
  • juhla- ja teemakampauspalvelut
  • värjäyspalvelut
  • rakennekäsittelypalvelut

Menestyvä kilpailija osaa lisäksi:

  • parturin ja kampaajan työn teknisen ja taiteellisen osaamisen
  • suunnitella ja toteuttaa alan tehtäviä itsenäisesti
  • palvella asiakkaita
  • myydä ja markkinoida tuotteita ja palveluja
  • työtä ohjaavan teorian
  • työskennellä turvallisesti, hygieenisesti ja ergonomisesti
  • työskennellä taloudellisesti kestävää kehitystä noudattaen
  • työskennellä eettisiä ja esteettisiä periaatteita noudattaen

Lajiohjausryhmä

  • Jaana Haimakka, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Lili Heikkinen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Heidi Hietala, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Kpedu
  • Tiina Jaako-Koivisto, Oulun seudun ammattiopisto OSAO
  • Aki Korpinen, Studio Aki Korpinen Jyväskylä
  • Jari Kytömäki, Kao Finland Oy
  • Tiina Makkonen, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
  • Sini Nenonen, Hairlekiini Jyväskylä
  • Heli Råglund, Stadin ammatti- ja aikuisopisto
  • Pirjo Saarinen, Etelä-Savon ammattiopisto Esedu
  • Anna Sarpio, Opetushallitus
  • Seija Siitonen, Hyria koulutus Oy
  • Taneli Ylinen, Stadin ammatti- ja aikuisopisto

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit