Harjoittelemalla huipulle

Ammatilliset kilpailut ovat hiusalan kannalta tärkeässä asemassa. Ne tarjoavat tärkeää ja monipuolista ammatillista kehittymistä niin osallistujilleen kuin kouluille. Henkilökohtaisten taitojen karttuminen ja hioutuminen kantavat pitkälle työelämään, jossa työn laadullisuus ja ammattimaisuus ovat tämän päivän kilpailuvaltteja.

Vuosien saatossa olemme todenneet, että aktiivisesti kilpailleet parturi-kampaajat ja hiusmuotoilijat menestyvät hyvin työelämässä. Kilpailutoiminta hioo eri tekniikoita huippuunsa ja herättää halun kehittää itseään koko ajan. Ammattiylpeys on yksi hiusalan tärkeimpiä kulmakiviä, jota säännöllinen kilpaileminen kasvattaa ja ylläpitää.  Tämän päivän kuluttajakenttä on hyvin tietoinen ja vaativa. Halutaan paljon ja vielä sen jälkeen vielä vähän enemmän. Kilpailutausta antaa kattavan työkalupakin mukaan työelämään astuttaessa, jolloin myös kuluttajien tarpeisiin on helpompi vastata.

Taitaja2020-kilpailu jouduttiin perumaan, mutta onneksi seuraava ammattitaidon SM-kilpailu järjestetään Oulussa keväällä 2021. Taitaja-kilpailut tarjoavat hyvän kokemuspohjan kilpailujen maailmaan. Kilpailuviettiä kannattaa ylläpitää myös opiskelujen jälkeen ja haastaa itseään säännöllisesti ammatillisissa kilpailuissa. Tekniikat kehittyvät, ja kampaajan tulee kehittyä niiden mukana. Taitaja-kilpailun lisäksi tänä vuonna Suomessa järjestetään muun muassa Suomen Hiusyrittäjien Helsinki Hair Open 2020 (14.–15.11.2020) . Kilpailuilmoituksiamme voi seurata sivuiltamme. Tervetuloa kilpailemaan ja kehittymään aina vain taitavammaksi ammattilaiseksi!

Parturien Suomen mestari 2019 Laura Hännisen kilpailutyö
Kampaajien Suomen mestari 2019 Minna Korhosen kilpailutyö

Suomen Hiusyrittäjät ry on parturi-kampaamoalan yrittäjien toimialajärjestö. Meihin kuuluvat jäseninä parturi-kampaamoalan yrittäjät – aina työllistäjistä itsenäisiin ammatinharjoittajiin. Olemme siis jokaisen hiusalan yrittäjän tukiverkosto ja neuvonantaja, oletpa sitten itsenäinen liikkeenharjoittaja, vuokratuolilainen, sopimusyrittäjä, työllistäjä tai vuokranantaja. Jäsenenä saat ajankohtaista tietoa muun muassa alasta, kilpaluista sekä lakimuutoksista. Voit kysyä apua ja neuvoja kaikkiin yritystoimintasi asioihin jo ennakoivasti ja siten säästää sekä aikaa että suuria summia rahaa. Jäseneksi pääset liittymään lomakkeellamme.

Who cares? We do!

#taitaja2020 #tunnetulevaisuus

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Creanex Taitaja-yhteistyökumppanina jo vuodesta 2011

Creanex on suomalainen simulaattorivalmistaja. Tuotteitamme käytetään laajalti erilaisten työkoneiden ja […]

Jaakko toteuttaa unelmaansa puuseppänä Puulon Oy:n tehtaalla

Jaakko Järvellä on ollut elämässään selvät sävelet: hän on aina […]

Nilfisk – kehityksen edelläkävijä jo 114 vuotta

Nilfisk lanseerasi jo vuonna 1910 ensimmäisen sähkökäyttöisen imurin Euroopan markkinoille. […]

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit